Aika aikaansa kutakin

Sinne meni kuulkaa 1,5 vuotta ja huomenna palaan takaisin töihin! Tunteet on tosi sekavat - välillä iskee valtava haikeus, mutta toisaalta olen töihin paluusta tosi innoissani. Muutos on hirmuisen iso, eikä nyt edessä häämötä uusi äitiysloma kuten esikoisen jälkeen töihin palatessa.

Arki ja sen aikatauluttaminen hirvittää. Missä välissä siivotaan ja hoidetaan kotityöt? Miten onnistuu kahden lapsen viemiset ja hakemiset, aikaiset aamuherätykset ja länsimetron pidentämät työmatkat?

Toisaalta: onpa kiva kun tilille tulee sännöllisesti taas palkka, saa olla aikuisten seurassa ja päivässä on reilut 1,5 tuntia aikaa vaikka kuunnella rauhassa äänikirjoja. Ai niin ja lounastauot!

Kiireettömiä kotipäiviä tulen varmasti kaipaamaan vielä monesti, mutta aika aikaansa kutakin. Tiedän, että eihän näin voisikaan jatkua ikuisesti (esimerkiksi se säännölllinen palkka on ihan kiva). Onneksi on kuitenkin nelipäiväinen työviikko ja mahdollisuus siihen. Saamme sen ansiosta lasten kanssa hieman pidemmät viikonloput ja perjantaisin ehditään puuhailemaan yhdessä kaikenlaista kuten tähänkin asti - kaikki ei siis muutu!

Nyt meillä on tosiaan kaksi pientä päiväkotilaista, joista pienempi harjoitteli päiväkodissa tämän viikon. Sen verran kivasti meni, että lasten suhteen en ole kyllä lainkaan huolissani. Se kulkeeko metro tai miten jaksan itse herätä ennen kuutta on sitten eri juttu.