keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Häiden valokuvausseinä ja Juhlahumua alennuskoodi

Photo booth on jo pitkään ollut suosittu ohjelmanumero häissä. Itsekin olin alusta asti miettinyt osaksi häitä perinteisen photo boothin hassuttelurekvisiittoineen, mutta olenkin nyt lopulta kallistunut pelkän valokuvausseinän tai suuren, kukilla koristellun kehyksen puoleen.

Juhlapaikan sisäänkäynnin läheisyydessä on puinen säleikkö, jota apuna käyttäen kuvauspisteen tausta olisi helppo rakentaa. Vähän kuitenkin mietityttää, onko paikka liian ahdas jos kulkua ulos ja sisään on paljon. Yksinkertaisinta olisi vain ripustaa johonkin seinälle yksivärinen kangas, mikäli päätetään käyttää suurta kehystä, josta vieraat kurkkaavat. Toisaalta myös paperiviuhkoista tehty tausta kiehtoisi, mutta niitä on tulossa jo koristeeksi herkkubuffettiin, joten liika on ehkä liikaa.

Ideoita häiden valokuvausseinään Juhlahumua-verkkokaupasta


Ideoita etsiessä löysin muutamia kivoja inspiraatiokuvia Juhlahumua-verkkokaupan sivuilta. Tuo kollaasin viherseinäkin näyttää hienolta ja kokoontaitettava taustateline helpottaisi valtavasti kuvauspisteen rakentamista - käytännössä sen voisi tehdä mihin vaan. Yksikertaisen kaunis on myös valkoisesta kankaasta ja kukista rakennettu kaari. Valokuvausseinän vuokraaminen ei olisikaan ollenkaan huono idea, Juhlahumun vuokrapakettiin kun kuuluu taustatelineen lisäksi vielä studiovalotkin.

Kuvausseinän luona on suunnitelmissa toteuttaa Polaroid-vieraskirja, jossa vieraat saavat räpsiä toisistaan kuvia taustaa vasten ja liimata kuvan vieraskirjaan terveisten kera. Myös kameroroiden vuokraus näyttää onnistuvan Juhlahumun kautta. Itse pohdin vielä kannattaako kamera vuokrata vai yrittää etsiä se netistä hyvään hintaan. Monet ottavat varmasti seinän luona kuvia myös omilla puhelimillaan muistoksi - pitäisikö kuvauspaikalta löytyä siis myös selfiekeppi?! Toiveissamme on tietysti, että vieraat jakaisivat puhelimilla otettuja kuviaan Instagramissa omaa hashtagiamme käyttäen.

Kaikki kollaasin kuvat on lainattu Juhlahumua-verkkokaupan sivuilta. Sen lisäksi, että sain käyttää kuvia, sain myös teille lukijoille alekoodin, jolla saa -10% koko verkkokaupan valikoimasta, myös vuokratuotteista. Alennuksen saat käyttöösi syöttämällä ostoskorissa kuponki-kohtaan koodin puuskia10. Alekoodi on voimassa 28.2.2018 asti.


Lähteet kollaasin kuviin:

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti