torstai 12. huhtikuuta 2018

Meidän hääkutsut

Hääkutsujen lähettämisestä on jo sen verran aikaa, että voin vihdoinkin esitellä ne myös täällä!

Meillä oli alunperin suunnitelmissa tilata kutsut ja muut häiden painotuotteet kotimaiselta, hääkutsuihin erikoistuneelta yritykseltä. Lopulta mieluista mallia ei sitten kuitenkaan löytynyt, aika alkoi tulla vastaan ja piheyski ehkä vähän iski. Päädyimme katselemaan Vistaprintin vaihtoehtoja ja laaja valikoima erilaisia malleja yllätti! Niistä löytyikin nopeasti mieluisa ja juuri meidän juhlaan sopiva.

Kriteerinä oli, että myös muuta häihin tarvittavaa painomateriaalia on saatavilla samalla teemalla eli myöhemmin kun vierasmäärä on varmistunut, voidaan tilata vielä samaa sarjaa olevat paikkakortit ja menut. Valmiin pohjan tekstejä oli helppo muokata mieleiseksi ja kutsun toiselle puolelle oli mahdollista lisätä infoteksti. Kutsut tulivat noin viikossa ja painojälki oli mun silmään hyvä, vaikka olin lukenut, ettei kaikilla aina ole käynytkään yhtä hyvä tuuri.

Vistaprint hääkutsu infoteksti
Mutta mitä hääkutsusta sitten olisi hyvä käydä ilmi?

Mitä, milloin ja missä.

Hääkutsun teksti haluttiin pitää lyhyenä ja yksinkertaisena, joten varsinaisesta kutsusta käy vain ilmi mitä juhlitaan, milloin ja missä. Kaikki muu tieto löytyy kutsun toiselta puolelta hääinfosta.

Ja se hääinfo olikin sitten selvästi kutsujen vaikein osuus, sillä infotekstin miettimisen takia viivästyi kutsujen tilaaminenkin. Yksi ilta oli lopulta vaan pakko istua yhdessä alas, ja lukuisia esimerkkejä googletellen ja yhdistellen saimme kasaan infon, josta mielestämme löytyy kaikki olennainen. Koska kokemuksesta tiedän, että tämän laatiminen voi olla hankalaa, laitan tähän nyt mitä kaikkea meidän infosta käy ilmi.

Vistaprint hääkutsu infoteksti

Ilmoittautuminen - kenelle ja mihin mennessä. Pyysimme myös ilmoittamaan mahdollisesta esteestä, jotta tiedetään kysellä perään jos mitään vastausta ei kuulu.

Mahdolliset ruoka-aineallergiat ja erikoisruokavaliot. 

Lahjatoiveet ja tilinumero - Olemme asuneet yhdessä jo useita vuosia, joten meillä on jo melkoisesti kaikkea, mutta harvoin mahdollisuutta juhlia tärkeiden ystävien ja sukulaisten kesken. Siksi ilmoitimme meille olevan tärkeintä, että vieraat pääsevät juhlimaan kanssamme suurta päivämme. Kliseistä ehkä, mutta totta. Mikäli joku haluaa meitä muistaa, löytyy kutsusta tilinumero, jonne voi lahjoittaa sopivaksi katsomansa summan "tulevaisuuden toiveita haaveita varten". Yksi haaveista lienee ainakin uusi sohva ja toki suuntaamme häämatkalle myös.

Saako lapset ottaa mukaan häihin - Se miten tämä muotoillaan kauniisti, mutta selvästi kutsuun, tuntuu olevan vaikeaa. Hääryhmistä olen lukenut useammankin tarinan siitä, kuinka kaikki eivät vaan ymmärrä, että juhlaan ovat kutsuttuja vain ne, joiden nimet lukevat kuoressa ja kuinka osa vielä loukkaantuu siitä, että toiset haluavat juhlia aikuisten kesken. Koska meillä on omia lapsia, uskon vieraiden ymmärtävän, ettei meillä tietenkään ole mitään lapsia vastaan, haluamme vain juhlia aikuisten kesken. Omat lapsemme ja heidän serkkunsa osallistuvat toki juhlaan, mutta hekin vain ruokailun ajaksi ja poistuvat heti kakkua syötyään kotin nukkumaan.

Juhlan kulku - Olen kerran ollut häissä, jotka päättyivät heti ruokailun ja kakkukahvien jälkeen, joten koko illan jatkuvat bileet eivät ole itsestäänselvyys. Pidempää tulevia ja lastenhoitajia tarvitsevia ajatellen halusimme vinkata kutsussa, että meillä on todellakin tarkoitus juhlia pidempään ja tietysti toivomme, että vieraamme jäävät myös juhlimaan kanssamme.

Jälkeen päin mietin, että pukukoodi jäi nyt sitten mainitsematta, mutta eipä tuo haittaa. Oletamme, että jokainen vieras osaa pukeutua juhlaan sopivaksi katsomallaan tavalla.

Vistaprint hääkutsu infoteksti

Jokainen päättä itse siitä, ketä juhliinsa haluaa kutsua ja kenen kanssa haluaa viettää tärkeän päivänsä. Velvollisuudesta ei pidä kutsua ketään. Muutamia kavereita jäi nyt sitten lopulta kutsumatta, mutta kaikkia ei vain valitettavasti ole mahdollista kutsua mukaan budjettia venyttämättä. Kannattaakin miettiä, kenen poissaoloa saattaisit jälkikäteen harmitella. Pohdimme vieraslistaa pitkään myös avecien osalta. Etiketin mukaan avio- tai avoliitossa asuvien vieraiden osalta on kohteliasta kutsua myös tämän puoliso ja näin teimme mekin.

Kirjekuoret viimeisteltiin vielä hääaiheisella postimerkillä ja suljettiin kutsun teeman mukaisilla tarroilla, joita löytyi myös Vistaprintin valikoimasta. Aiemmin haaveilin maksavani jollekin kauniin käsialan omistavalle kuorien kirjoittamisesta. Okei, olisin ollut iloinen printatuista osoitetarroistakin, mutta käsinkirjoittamiseksi meni. Väsyneinä lähempänä puoltayötä saatiin osoitteet kirjoitettua. Ei kovin nättiä, mutta todistetusti ainakin osa kutsuista on päässyt käsialasta huolimatta perille!

4 kommenttia :

  1. Voi miten kauniit kutsut! Ihanan keveät ja luonnolliset. Minä ainakin olisin iloinen, jos saisin näin ihanannäköisen kutsun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Oon itse myös edelleen tyytyväinen, että valittiin lopulta tällaset ihan simppelit kutsut, vaikka melko erilainen tyyli oli aluksi mielessä :)

      Poista
  2. Oi kun on nätit! Voisin kuvitella tuon näköiset kutsut meillekin. Mielestäni juhlien lapsettomuus on mainittu kohteliaasti ja muutenkin tekstit ovat selkeät mutta samalla mukavan kompaktit. Tykkään kovasti!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Liikaa ei tosiaan tekstissä haluttu jaaritella, eikä olis pystynytkään tai olis mennyt liian täyteen tuo takaosa. Selkeyttä lähettiin hakemaan ja kiva kuulla, että siinä muidenkin mielestä onnistuttiin :)

      Poista