sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Uusi alku

Oli pakko alottaa alusta. Vanhan blogin teemat vaihtelivat vuosien aikana opiskelijavaihdosta koiran hankintaan, sitten tuli juoksuinnostus, aloin neulomaan ja lopulta perheeseemme syntyi pieni poika. Toinenkin. Päivitystahti hiljeni, oli halua tehdä, mutta ei ollut oikein suuntaa.

Nyt tuntuu järkevältä alottaa puhtaalta pöydältä. Olen kirjoittanut aiemmin vanhassa blogissani, että omassa unelmieni blogissa olisi kivoja kuvia, ei liikaa sanoja, mukavia hetkiä, inspiroivia asioita ja ihan vaan arkipäiväisiä juttuja. Haluaisin jakaa ideoita ja ajatuksia - ehkä innostaa jotain toista!

No nyt aijon sen toteuttaa.

Joskus tulee puuskia. Sellaisia päähänpistoja, että innostutaan jostain asioista ihan hulluna ja yht'äkkiä huvittaakin taas ihan joku muu. Niitä puuskia varten halusin perustaa tämän blogin. Tämä on minun muistikirjani, minne tallennan sitä sun tätä, mutta yleensä kaikkea sellaista, mistä tulee hyvä mieli.

Lopulta kaikessa on kyse kuitenkin siitä, että tekee sitä mistä tykkää.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti