torstai 16. elokuuta 2018

Meidän häät: kukat

En ole hetkeäkään katunut sitä, että päätimme olla tinkimättä häiden kukista. Tiesin myös heti, että haluaisin ehdottomasti kukat kaverini Kirsin Ihana Kukkanen -kukkakaupan kautta ja uskalsin varauksetta antaa Kirsille vapaat kädet kukkien suhteen, niin paljon hänellä on silmää kauniille asioille.

Kävin kukkakaupalla pari kertaa suunnittelemassa kukkia ja näytin myös muutamia fiiliskuvia. Kirjoittelin helmikuussa ajatuksistani häiden kukkien suhteen ja hieman ne talvesta sitten muuttuivat - osittain kyllä olosuhteiden pakosta. Yksi häiden harvoista vastoinkäymisistä tuli nimittäin juuri kukkien kohdalla: Hollannista oli tullut tieto, ettei alunperin kimppuun suunniteltua anemonea ja leinikkiä ollut saatavilla.

Sain Kirsiltä kuvia muutamista korvaavista vaihtoehdoista ja elämä jatkui. Vaikka kaikki haluamiani kukkia en saanutkaa, lopputulos ei olisi voinut olla parempi!

Ihana Kukkanen / hääkimppu / morsiuskimppu

Alusta asti oli selvää, että halusin hääkimpusta boheemin ja vähän "räjähtäneen" näköisen ja näillä sanoin taisin Kirsiäkin ohjeistaa. Lopullisesta kimpusta löytyi pionia, piikkiputkea, tähtiputkea, eustomaa, eucalyptusta ja kultaimarretta. Vieheissä päätettiin käyttää eucalyptusta ja vähän erikoisemman näköistä sinistä piikkiputkea. Samoja kukkia oli myös hääparin pöydän koristeena sekä photo boothin kransseissa.

Häiden kukat / Ihana kukkanen / sulhasen viehe

Häiden kukkakoristeet / piikkiputki

Ihana Kukkanen / hääkimppu / morsiuskimppu

Pöytiin tuli isommat kimput ja niiden lisäksi vielä irtokukkia pieniin Ikean maljakoihin. Veimme isot maljakot kaupalle, jotta kimput voitiin tehdä suoraan niihin ja kävimme myös näyttämässä pikkumaljakot, joita oli kahta eri mallia, jotta niihin osattiin varata oikea määrä oikeanlaisia kukkia.
Meidän kukkatilauksella oli siis lopulta...

hääkimppu
vieheet (sulhanen, bestman, morsiamen ja sulhasen isät)
isommat pöytäkimput 6kpl
irtokukkia pikkumaljakoihin (maljakoita n. 26 kpl)
irtokukkia ja eucalyptusta muihin koristeluihin, kuten hääparin pöytään
photo booth kranssit 3kpl

Kukkien lisäksi otimme myös kuljetuksen, sillä mahdotontahan meidän olisi ollut noutaa kukat itse. Tuotuaan kukat, Kirsi vielä leikkasi ja asetteli ne pikkumaljakoihin, mikä oli meille kyllä suuri apu - eikä oltais niitä niin hienosti osattu itse edes laittaakaan! Yhden aikaa iltapäivällä Whatsappiin tuli Kirsin lähettämä video ja loputkin stressin rippeet koristelujen suhteen katosivat: kukat todella viimeistelivät juhlan.

Häiden kukkakoristeet / Ihana kukkanen

Häiden kukkakoristeet / Ihana Kukkanen

Kirsin vinkit:
  • Mikäli et ole aiemmin asioinut valitsemassasi kukkakaupassa, osta ennen tilaamista floristilta kimppu, jotta näet hieman kukkakaupan tyyliä
  • Ota huomioon vuodenaika ja keskustele floristin kanssa, mitä kukkia silloin on saatavilla.
  • Instagramista ja Pinterestistä löytyy paljon ideaoita, mutta pidä mielessä sesongit. Osa kuvista voi olla esimerkiksi Australiasta, joilla kevätkukkia on eri aikaan kuin meillä Suomessa.
  • Varaudu yllätyksiin ja mieti vaihtoehtoja, mikäli jotain kukkaa ei olekaan saatavilla
  • Realistinen hinta hääkimpulle on 100 euroa ja siitä ylöspäin.

Oma vinkkini puolestaan on: jos rakastat kukkia, hanki niitä! Tällaista tilaisuutta ei tule toiste ja samalla tuet huikeaa käsityötä ja paikallista yrittäjää. Häiden jälkeen koti oli vielä seuraavan viikon täynnä kukkia, vaikka kimppuja tuli jaettua äideille, kaasolle ja naapureillekin. Ehkä jotenkin lohdullistakin, että kun häiden jälkeen tuli se kuuluisa tyhjä olo, olivat kukat ympärillä muistuttamassa ihasta päivästä vielä koko seuraavan viikon.



Kuvat Pauli Haanpää, osa minun rajaamiani



6 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Tanja! Siitä tuli juuri sellainen kuin pitikin :)

      Poista
  2. Oi miten kaunis kimppu! Tosi hienon näkösiä myös nuo vieheet. Kiva että on jotain vähän erikoisempaa kuin perus ruusu tai yms:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oikeastaan mies vielä valitsi kimpun kukista juuri tuon piikkiputken vieheisiin ja oli kyllä just hyvä valinta!

      Poista
  3. Todella kaunis kimppu <3

    Komppaan vinkkejä vahvasti. Minulle tuli täytenä yllätyksenä, että kaikkia haluamiani ei olekaan saatavilla(lähinnä pampas-ruoho) ja suunnitteluvaiheessa olisi pitänyt nimetä selkeästi, että en halua kimppuun paljon ruusuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Sen tosiaan opin kyllä häistä, että jos jotain haluaa/ei missään nimessä halua, niin se pitää sanoa ääneen, koska floristi, catering tai valokuvaaja ei osaa lukea ajatuksia.

      Poista