tiistai 1. toukokuuta 2018

Häästressiä havaittavissa

Jo yli viikon kestänyt sairastelu on täällä pistänyt mielen kerran jos toisenkin matalaksi, kun ollaan koko perhe käyty läpi kaikenlaista aina vatsataudista silmätulehdukseen.

Noh, se silmätulehdus osui tietysti myös omalle kohdalleni, joten flunssassa, silmät punaisina ja turvonneina lähdin lauantaina juhlapukuliikkeeseen käymään läpi hääpukuun tehtäviä muokkauksia. Viikon pahin aallonpohja taisi olla sovituskopissa, jossa katsoin väsyneenä peilistä meikitöntä naamaani, nopeasti kiinni sutaistuja hiuksia. Kirkkaissa valoissa näytin kamalalta ja mekkokin oli liian iso. Kadutti mekko, ärsytti oma naama ja se, että suunnitelmat ovat joidenkin asioiden suhteen vielä enemmän tai vähemmän vaiheessa. Ei sentään itkettänyt, mutta ahdisti.



Usein saa kuvan, että häiden suunnittelu on lähinnä ihanaa, mutta kyllä elämän suurimman juhlan järjestämisen kääntöpuolena ovat paineet päivän onnistumisesta. Jokainen pari rakentaa omaa täydellistä juhlaa, jossa on mukana suuria unelmia sekä haaveita ja johon uhrataan valtavasti aikaa ja rahaakin. Veikkaan, että juhlapäivän lähestyessä pahimmalta stressiltä säästyvät vain ne joilla on rautaisimmat hermot tai todella hyvä hääsuunnittelija.

Ompelija taisi aistia epätoivoni. Puvusta saadaan pienillä muokkauksilla hyvä ja korjausten jälkeen se istuu tosi hyvin, hän lohdutti. Ennen lähtöä pyysin saada katsoa vielä pukuja, muttei niistä yksikään ollut niin hyvä kuin omani. Ulkonäkökriisi unohtunee kunhan tästä tokenen ja saan sen meikkaajan itselleni hankittua.

2 kommenttia :

  1. Silmätulehdus on kyllä kurja vaiva. :( Toivottavasti paranee nopeasti! Itse kärvistelen täällä eilen alkaneessa vatsataudissa, ja nukuttuja tunteja vuorokaudessa nolla :D Tänään piti käydä hankkimassa hääjuttuja mutta ei minusta olekaan lähtiäksi. Stressi on iskenyt itsellänikin, kun kaikenlaisten terveysongelmien takia ei vain saa/ehdi tekemään juttuja, jotka pitäisi tehdä.(tai olla jo tehtynä.)
    Mun vinkki on että mekkoa kannattaa sovittaa meikissä, itse ainakin inhosin kaikkia mekkoja kun menin sovitukseen ilman meikkiä tai edes vähäisellä meikillä. :D Kyllä se jotenkin vaikuttaa, varsinkin jos on itsekriittinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan pääsen kokeilemaan mekkoa korjausten jälkeen, niin meikkaan taatusti enkä sillon toivottavasti oo sairaana! :D

      Tässä meni itselläkin viikko hyvää aikaa hukkaan sairastaessa, mutta nyt taas onneksi terveenä niin saa otettua järjestelyjen kanssa loppukirin :)

      Poista