torstai 22. helmikuuta 2018

Kukat tekevät juhlan - ajatuksia hääkukista

Monet haluavat pihistää häiden kustannuksissa juuri kukista, mutta mulle kukat ovat iso ja tärkeä osa häiden koristelua. Ne ovat myös olleet merkittävässä roolissa häiden visuaalisen ilmeen, värimaailman ja koristeluiden suunnittelussa - oikeastaan kukat päätettiin ensin ja sitten vasta pikku hiljaakaikki muu!

Ihana kukkanen anemone tähtiputki

Olen siitä äärimmäisen onnellisessa asemassa, että tuttavapiiristäni löytyy taitava floristi. Kävin tammikuussa Suurpellon Ihana kukkanen -liikkeessä tapaamassa Kirsiä ja suunnittelemassa alustavasti häiden kukkia. Eniten kiinnosti tietysti riittäisikö kaavailemamme 500 euron kukkabudjetti kaikkiin kukkaunelmiin vai pitäisikö suunnitelmat laittaa tylysti uusiksi. Käytännössä mulla ei ollut siis mitään ideaa mitä kaikkea sillä summalla olisi mahdollista saada, mutta suuria suunnitelmia mielessä sitäkin enemmän!

Joten olipa helpottavaa tavata Kirsi ja kuulla, että budjettimme kukkien suhteen on realistinen!

Toiveenani on ajalle tyypillinen rento hääkimppu, johon Kirsi ehdotti anemonea, tähtiputkea, sinistä piikkiputkea, leinikkiä ja eucalyptusta. Samat kukat toistuisivat myös pöytäkimpuissa. Lisäksi eucalyptusta voitaisiin käyttää sulhasen ja bestmanin vieheissä sekä koristekranssissa, jollaisen haluaisin hääparin pöydän taustalle.

tähtiputki
anemone

Vieraspöytien kukkien hinnaksi Kirsi arveli toiveitteni pohjalta n. 30€/kimppu. Kuulostaa paljolta, mutta näihin haluaisin panostaa, koska pöytäkukat luovat tunnelmaa ja viettäväthän vieraat pöydissä myös paljon aikaa. Kauniit kukat pöydissä eivät myöskään vaatisi ympärilleen kynttilöitä kummempia koristeluita. Kaiken Made in China -krääsän keskellä kotimaisen yrittäjyyden ja kauniin käsityön tukeminen tuntuu muutenkin hyvältä vaihtoehdolta.

Myös buffetpöytään tarvitaan oma kimppu ja kunhan suunnitelmat selkiytyvät, tulen varmasti huomaamaan, että pienempiä kukka-asetelmia tai yksittäisiä kukkia tarvitaan koristeeksi muuallekin. Saa siis nähdä miten käy budjetin!

Jaloleinikki

Viikko sitten piipahdin miehen kolmekymppisten varjolla Ihanassa kukkasessa ostamassa kotiin kimpun, joka sidottiin niistä kukista, joita häihin Kirsin kanssa oltiin suunniteltu. Ainoastaan piikkiputkea ei ollut tuolloin saatavilla, joten se korvattiin kuvien kimpussa herkällä vahakukalla ja valkoinen tähtiputki tuollaisella punertavalla versiolla. Lopputulos tulee siis olemaan hieman erilainen, mutta mitä enemmän kukkia katselen, sitä varmemmalta valinnalta ne tuntuvat. Erityisesti ihastuin jaloleinikkiin, se on vaan niin äärettömän kaunis!

Ihanan kukkanen kukkakimppu häiden kukat




2 kommenttia :

  1. Kauniita kuvia ja kukkia varsinkin!
    Itsekin mietin yhtenä vaihtoehtona Ihana Kukkanen-yritystä, mutta sieltä ei koskaan vastailtu e-mailiini joten valinta ei heihin päätynyt.

    Minäkin haluaisin panostaa vieraspöytien kukkiin, vaikka se ei halvaksi tulekaan...mutta kuten sanoit, ne vaan tekevät todella paljon eikä sitten tarvitsisi muita koristeita välttämättä ollenkaan, tai korkeintaan kynttilöitä. Mieluummin todellakin aitoja kukkia kuin jotain kiina-tilpehööriä. xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, onpa ikävää jos et mitään vastausta saanut, mutta hyvä jos löytyi kuitenkin sopiva floristi muualta :)

      Onneksi kukat varmaan pöydissä taltioituu myös useisiin valokuviin, niin jää siitäkin investoinnista sitten joku muisto :D

      Poista